Kuka pääsee päihdekuntoutukseen?

Tämä selvitys perustuu kirjoittajan tekemiin julkisuuslain mukaisiin tietopyyntöihin kaikille 21 hyvinvointialueelle sekä Helsingille ajalla joulukuu 2025 – helmikuu 2026.

1. Johdanto ja menetelmä

Tässä selvityksessä tarkastellaan laitosmuotoisen päihdekuntoutuksen saatavuutta, päätöksentekoa ja tietopohjan tilaa suomalaisilla hyvinvointialueilla. Aineisto perustuu kirjoittajan tekemiin julkisuuslain mukaisiin tietopyyntöihin, jotka lähetettiin kaikille 21 hyvinvointialueelle sekä Helsingille joulukuun 2025 ja helmikuun 2026 välisenä aikana.

Tietopyynnöissä kysyttiin neljää asiaa: kuinka moni on viimeisen kahden vuoden aikana hakenut laitosmuotoiseen päihdekuntoutukseen ja kuinka monelle se on myönnetty tai evätty, millä kriteereillä päätös tehdään, kuinka pitkät jonot ovat, ja kuinka paljon alue on varannut määrärahaa päihdekuntoutukseen.

Nämä ovat kysymyksiä, joiden pitäisi olla jokaisella alueella helposti vastattavissa. Ne eivät vaadi yksittäisten asiakkaiden tietoja, ainoastaan hallinnollista kokonaistietoa, jollaista viranomaisen tulee lain mukaan kerätä. Vastausten laatu ja kattavuus kertovat jo itsessään siitä, millainen tietopohja hyvinvointialueilla on.

Tietopyyntöihin vastasi 14 aluetta 22:sta (21 hyvinvointialuetta ja Helsinki). Vastaamatta jätti 8 aluetta: Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Kanta-Häme, Lappi, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo sekä Vantaa ja Kerava. Vastaamatta jättäminen on julkisuuslain näkökulmasta ongelmallista ja on itsessään yksi tämän selvityksen havainnoista. Vastausten laatu vaihteli huomattavasti: osa alueista toimitti kattavan kirjallisen vastauksen liitteineen, osa vastasi lyhyellä sähköpostilla.

2. Järjestelmä laskee hoidetut, ei hoidon tarvetta

Suomalainen päihdekuntoutuksen tietojärjestelmä laskee hoidetut, ei hoidon tarvetta. Se kirjaa myönnetyt maksusitoumukset, omat osastopaikat ja ostopalvelusopimukset. Se ei missään muodossa mittaa sitä, kuinka moni tarvitsisi hoitoa mutta ei hae sitä, ei tiedä siitä, ei pysty odottamaan tai tulee epävirallisesti ohjatuksi pois ennen kuin mikään numero syntyy.

Tämä tarkoittaa, että palveluvaje on näkymätön. Alue voi pitää budjettinsa matalana, kriteerinsä tiukkana ja kapasiteettinsa pienenä, eikä se näy missään kansallisessa mittarissa. Järjestelmä tuottaa tietoa ainoastaan siitä, mitä se jo tekee, ei siitä, mitä sen pitäisi tehdä.

Tähän ongelmaan törmää, kun yrittää verrata alueiden lukuja toisiinsa. Vertailu ei onnistu, mutta se että vertailu ei onnistu, on itsessään tärkeä havainto, ei pelkästään tutkimustekninen rajoite.

3. Mikä ohjaa hoitoonpääsyä: tarve, laki vai raha?

Lain mukaan päihdekuntoutusta on järjestettävä tarpeen mukaan. Käytännössä hoitoonpääsyä ohjaavat kolme tekijää, joiden keskinäinen suhde vaihtelee alueittain ja tilanteittain: asiakkaan arvioitu tarve, lainsäädännön asettamat velvoitteet ja alueen käytettävissä oleva budjetti.

Näistä kolmesta budjetti on käytännössä voimakkain ohjaaja, vaikka se ei lain mukaan saisi olla. Tämä näkyy aineistossa usealla tavalla.

Kriteerit budjettiohjauksen välineenä

Hoitoonpääsyn kriteerit voidaan kirjoittaa tiukiksi tai väljiksi. Tiukat kriteerit rajaavat tehokkaasti pois suuren osan hakijoista ja pitävät kustannukset kurissa. Väljät kriteerit johtavat useampiin myönteisiin päätöksiin ja korkeampiin kokonaiskustannuksiin.

Aineistossa tämä näkyy selvästi. Pohjois-Karjalassa (Siun sote) kirjallisiin kriteereihin on kirjattu eksplisiittinen lääkeraja: yli 10 mg bentsodiatsepiinia vuorokaudessa voi olla este kuntoutukselle. Kyseessä on lääketieteelliseltä kannalta kyseenalainen kriteeri, joka käytännössä sulkee ulkopuolelle juuri ne kaksoisdiagnoosiasiakkaat, joilla on sekä päihderiippuvuus että mielenterveysongelma. He ovat usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Päijät-Hämeessä puolestaan kirjallisia kriteerejä ei ole lainkaan ja budjetti joustaa toteuman mukaan: siellä hylkäyksiä ei ole tehty yhtään.

Kriteerien tiukkuus ja hylkäysaste korreloivat aineistossa budjettitason kanssa. Tämä ei välttämättä ole tietoinen valinta yksittäisten viranhaltijoiden tasolla. Kyse on enemmän siitä, että kun budjetti on tiukka, kriteereitä tulkitaan tiukemmin, ja kun budjetti on väljä, tulkinta on väljempää. Järjestelmä ohjaa käyttäytymistä ilman että kukaan välttämättä tekee näkyvää päätöstä siitä, ketkä jäävät hoidon ulkopuolelle.

Asiakkaan asema ja tiedonsaanti

Asiakkaan näkökulmasta tilanne on erityisen ongelmallinen. Jos kriteerejä ei ole julkisesti saatavilla, jos päätös tehdään suullisesti tai osana hoitosuunnitelmaa ilman erillistä prosessia, ja jos hylkäysperustetta ei kerrota kirjallisesti, asiakkaalla ei ole mitään realistista mahdollisuutta toimia toisin tai hakea muutosta. Hän ei välttämättä tiedä, onko hän ylipäätään hakenut, tuliko hylkäys vai ei, ja minkä perusteella. Kyse on oikeusturvaongelman lisäksi myös inhimillisestä kohtelusta: ihminen, joka yrittää saada apua, ei saa tietää miksi hän ei sitä saa.

Motivaatiovaatimus hoitokynnyksenä

Useampi alue edellyttää, että asiakkaalla on riittävä motivaatio tai valmius muutokseen ennen laitoskuntoutukseen pääsyä. Käytännössä tämä sulkee ulos kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat juuri silloin, kun tarve on suurin. Päihderiippuvuus itsessään heikentää kykyä sitoutua ja ylläpitää motivaatiota, joten vaatimus kohdistuu suoraan sen sairauden oireisiin, jota ollaan hoitamassa.

Kapasiteetti ohjaa kriteerejä, ei päinvastoin

Varsinais-Suomessa ostopalveluiden käyttö laski 2,46 miljoonasta eurosta noin 245 000 euroon samaan aikaan, kun alue avasi oman 13-paikkaisen yksikön. Keski-Uusimaan kriteeristö on kirjoitettu oman yksikön kapasiteetin ympärille. Asiakasvirta ohjataan sinne, missä on paikkoja, ei sen mukaan, missä tarve olisi suurin tai hoito vaikuttavinta. Rahoitus seuraa myös historiaa eikä tarvetta: Päijät-Häme kuvasi budjettikäytäntönsä suoraan, että määrärahaa varataan kahden edeltävän vuoden toteuman perusteella. Jos tarve on aina ollut alitettu, budjetti pysyy alitettuna, eikä se näy missään indikaattorissa.

4. Aineisto alueittain

Alla olevaan taulukkoon on koottu vastanneet alueet sekä keskeisimmät tiedot. Taulukon lukuja ei tule verrata suoraan toisiinsa, syyt on selitetty luvussa 5. Taulukko kuvaa sitä, mitä kukin alue pystyi tai halusi raportoimaan, ei sitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.

* = tieto kattaa alle 12 kuukauden ajanjakson vuodelta 2025   msit. = maksusitoumus   th = terveydenhuolto   sh = sosiaalihuolto   ostopalv. = ostopalvelu

Hyvinvointialue	Asiakkaat 2024	Asiakkaat 2025	Kielteiset 2024	Kielteiset 2025	Hylkäys-% 2025	Budjetti 2025
Etelä-Karjala	Oma yksikkö	Oma yksikkö	–	1	–	Sisältyy mtp-budjettiin
Helsinki	1 221	913	1	2	0,2 %	~7,9 M€ (arvio, ei erillistä)
Itä-Uusimaa	30 (Porvoo)	–	0	0	0 %	300 000 €
Kainuu	119	45	Ei tilast.	Ei tilast.	–	500 000 €
Keski-Pohjanmaa (Soite)	–	9 (ostopalv.)	–	10	>50 %	120 000 € (ostot)
Keski-Suomi	2 001 msit.	997 msit.*	0	0	0 %	500 000 €
Keski-Uusimaa	Oma yksikkö	16 paikkaa	Ei tilast.	Ei tilast.	–	Ei erillistä
Kymenlaakso	–	~240 (arvio)	0	0	0 % (kirjattuna)	859 486 €
Länsi-Uusimaa	14 (th)	27 th + 88 sh	Ei tilast.	63 (sh)	41,7 % (sh)	644 500 €
Pirkanmaa	532	439	–	–	Ei tilastoida	1 500 000 €
Pohjois-Karjala (Siun sote)	Puutteellinen	~111 (ostopalv.)	Ei tilast.	Ei tilast.	–	3 203 332 €
Päijät-Häme	169	152*	0	0	0 %	1 000 000 €
Satakunta	124	113*	5	13 (3+10 os.)	8,8 %	937 000 €
Varsinais-Suomi (Varha)	Puutteellinen	Ostopalv. ~245k€	–	–	–	~740 000 €

Vastaamatta jättivät: Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Kanta-Häme, Lappi, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo sekä Vantaa ja Kerava.

5. Miksi luvut eivät ole vertailukelpoisia

Tietopyyntöihin annetut vastaukset osoittavat, että hyvinvointialueet käyttävät eri mittareita, eri käsitteitä ja eri lakipohjia kuvatessaan samaa ilmiötä. Käytännön seuraus on, että palvelujen yhdenvertaisuutta on mahdotonta arvioida kansallisella tasolla.

Ongelma	Esimerkit aineistosta	Vaikutus
Eri mittarit eri alueilla	Helsinki raportoi hakemuksia (913), Keski-Suomi maksusitoumuksia (2 001), Pirkanmaa asiakkaita (532), Satakunta sekä eri asiakkaita että myönteisiä päätöksiä erikseen.	Lukuja ei voi laskea yhteen eikä verrata. Yksi asiakas voi esiintyä Keski-Suomen tilastossa 2–3 kertaa, Helsingissä kerran.
Järjestelmä laskee hoidetut, ei hoidon tarvetta	Mikään alue ei raportoi hoitoon pääsemättömien määrää. Kukaan ei tiedä, kuinka moni tarvitsisi hoitoa mutta ei hae tai ei pääse.	Palveluvaje on näkymätön. Budjetti voidaan pitää matalana ilman että se näkyy missään mittarissa.
Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto tilastoidaan erikseen	Varsinais-Suomessa lähes kaikki kirjattiin aluksi sosiaalihuollon kautta, koska terveydenhuollon ohjelmistoa ei ollut. Länsi-Uusimaa raportoi terveydenhuollon (27 kpl) ja sosiaalihuollon (88+63 kpl) täysin erillisinä prosesseina.	Sama palvelu näyttää eri alueilla eri suurelta riippuen siitä, kummasta kanavasta se kirjataan.
Hylkäys tarkoittaa eri asioita	Keski-Uusimaa ei tilastoi hylkäyksiä, koska ei käytä hakemismenettelyä. Länsi-Uusimaa teki 63 virallista kielteistä hallintopäätöstä. Kainuu ja Pohjois-Karjala eivät pysty raportoimaan kielteisiä järjestelmistään.	Nolla hylkäystä voi tarkoittaa matalaa kynnystä tai sitä, että karsinta tapahtuu ennen kirjallista päätöstä. Asiakkaalla ei ilman hallintopäätöstä ole valitusoikeutta.
Oma tuotanto ja ostopalvelut eivät ole vertailukelpoisia	Keski-Uusimaa tuottaa kaiken omana toimintana, Länsi-Uusimaa ostaa kaiken. Varsinais-Suomi siirtyi omaan tuotantoon 2025. Oman yksikön palkkakulut voivat olla eri kustannuspaikalla.	Budjettiluku ei kerro samaa asiaa eri alueilla. Kustannusvaikuttavuuden arviointi on mahdotonta ilman yhtenäistä laskentaa.
Ajanjakso epäyhtenäinen	Satakunta raportoi 11,5 kuukauden datan, Keski-Suomi ajoi raportin 10.12.2025, Varsinais-Suomella vertailukelpoista dataa vasta 1.7.2024 alkaen.	Vuosittainen vertailu vääristää: 11 kuukauden luku näyttää pienemmältä kuin 12 kuukauden.

Käytännön seuraus näistä ongelmista on se, että kukaan kansallisella tasolla ei pysty muodostamaan kokonaiskuvaa siitä, pääseekö samassa tilanteessa oleva henkilö hoitoon eri puolilla Suomea. Tämä tarkoittaa, että järjestelmän toimintaa ei pystytä valvomaan.

6. Oikeusturva ja kirjaamattomat hylkäykset

Yksi selvityksen vakavimmista havainnoista koskee asiakkaiden oikeusturvaa. Sosiaalihuollon päätöksistä tehdään kirjallinen hallintopäätös, johon voi hakea muutosta. Terveydenhuollon hoitopäätöksestä ei tehdä tällaista päätöstä. Käytännössä se, kummalle puolelle asiakas ohjautuu, ratkaisee sen, onko hänellä oikeusturvaa ylipäätään. Ohjautuminen tapahtuu ammattilaisen harkinnan perusteella ilman kansallista ohjeistusta. Asiakas ei välttämättä tiedä, minkä lain perusteella hänen tilanteensa on arvioitu, eikä sitä, olisiko toisella lainpohjalla ollut mahdollista saada erilainen ratkaisu.

Erityisen vakava muoto tästä on tilanne, jossa karsinta tapahtuu ennen kuin mitään kirjallista prosessia edes käynnistetään. Useilla alueilla laitoskuntoutukseen ei varsinaisesti haeta: se sisältyy hoitosuunnitelmaan tai syntyy ammattilaisen arvion kautta. Jos ammattilainen arvioi asiakkaan epämotivoituneeksi tai tilanteen ei vielä vaativan laitoskuntoutusta, virallista hakemusta ei välttämättä koskaan tehdä. Asiakkaalle ei synny päätöstä, josta voisi valittaa, ja häneltä poistuu oikeus hakea muutosta. Alueilla, joilla kirjattuja hylkäyksiä on nolla tai lähes nolla, tämä ilmiö on todennäköisesti yleisempi kuin korkean hylkäysasteen alueilla. Juuri siksi se on näkymätön.

Hylkäysasteiden vaihtelu

Niillä alueilla, joilla virallisia kielteisiä päätöksiä ylipäätään kirjataan, vaihtelu on huomattavaa. Länsi-Uusimaa raportoi sosiaalihuollon puolella 41,7 prosentin hylkäysasteen vuonna 2025, eli 63 kielteistä päätöstä 151 hakemuksesta. Keski-Pohjanmaalla (Soite) yli puolet hakemuksista hylättiin. Helsingissä hylkäysaste oli alle 0,3 prosenttia.

Tätä vaihtelua ei voi selittää asiakkaiden tilanteen erilaisuudella. Se kertoo päätöksentekokriteerien ja päätöksentekokultturin alueellisista eroista sekä siitä, miten tiukasti budjetti ohjaa yksittäisiä päätöksiä.

7. Muita rakenteellisia ongelmia

Lainsäädäntöpohjan hajanaisuus

Päihdehuoltolaki on vuodelta 1986. Se elää rinnakkain sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain kanssa ilman selkeää kansallista työnjakoa siitä, kumman lain alla päihdekuntoutus milloinkin järjestetään. Sote-integraation piti selkeyttää tätä, mutta käytäntö on muuttunut hitaasti ja eri alueilla eri tahtiin. Käytännössä sama ihminen voi saada tai olla saamatta palvelua riippuen siitä, minkä lain alle hänet kulloinkin luokitellaan. Luokittelu tapahtuu ammattilaisen harkinnan perusteella. Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon raja määrittää myös sen, tilastoituuko palvelu lainkaan ja onko siihen valitusoikeus.

Erityisryhmät joita järjestelmä ei näe

Aineistossa on ryhmiä, joiden tilanteesta ei ole lainkaan tietoa. Vankilasta vapautuvilla päihderiippuvaisilla on dokumentoidusti korkea kuolleisuusriski välittömästi vapautumisen jälkeen, ja he putoavat helposti vankilaterveydenhuollon ja hyvinvointialueen väliseen rakoon. Opioidikorvaushoidossa olevat asiakkaat mainitaan useammassa vastauksessa erityisjärjestelyä vaativana ryhmänä, ja osassa yksiköistä heidän hoitonsa ei onnistu lainkaan. Raskaana olevat mainitaan joissain vastauksissa erityisryhmäksi, mutta käytännöt vaihtelevat alueittain. 18–25-vuotiaat nuoret aikuiset eivät erotu aineistosta mitenkään.

8. Seuranta, vaikuttavuus ja tiedon rajat

Tämä selvitys kuvaa hoitoon pääsyä. Se ei pysty kuvaamaan sitä, mitä hoidon jälkeen tapahtuu, koska sellaista tietoa ei ole saatavilla. Järjestelmä ei sitä kerää.

Vaikuttavuutta ei mitata

Yksikään alue ei kuvannut tietopyynnön vastauksessa, miten hoidon vaikuttavuutta mitataan tai seurataan. Tämä ei välttämättä tarkoita, ettei arviointia tehdä lainkaan. Se tarkoittaa, ettei sitä tehdä systemaattisesti tai yhtenäisesti niin, että tieto olisi raportoitavissa.

Ostopalveluissa palveluntuottaja raportoi jakson päättymisestä hyvinvointialueelle. Raportti kertoo yleensä, päättykö jakso suunnitellusti vai keskeyttämällä, ja sisältää kirjallisen arvion asiakkaan tilanteesta. Se on kuitenkin palveluntuottajan oma arvio omasta palvelustaan. Omassa tuotannossa hoitava ammattilainen kirjaa asiakastietojärjestelmään, mutta kirjaamisen taso ja syvyys vaihtelevat. Systemaattista seurantaa siitä, mitä asiakkaalle kuuluu esimerkiksi puolen vuoden kuluttua, ei kuvata missään vastauksessa.

Järjestelmä tietää, kenet se ottaa sisään. Se ei tiedä, onko kukaan parantunut.

Keskeytykset ja toistuvat yhteydenotot

Yksikään alue ei raportoinut, kuinka suuri osuus hoitojaksoista keskeytyy. Yksikään alue ei raportoinut, kuinka suuri osuus hakijoista on jo aiemmin ollut hoidossa tai hakenut paikkaa. Tuleeko sama henkilö hakemaan toistuvasti? Onko kyse hoidon onnistumisesta vai toistuvasta epäonnistumisesta? Kasautuuko hoito samoille ihmisille? Näihin kysymyksiin ei tämän aineiston perusteella pysty vastaamaan, koska tietoa ei kerätä.

Tämä on merkittävä puute myös resurssien kohdentamisen kannalta. Jos merkittävä osa jaksoista keskeytyy, se tarkoittaa sekä hukkaan menneitä resursseja että sitä, että valintakriteerit eivät ohjaa oikeita ihmisiä oikeaan aikaan hoitoon.

Kustannusvaikuttavuus on arvailujen varassa

Säästääkö tiukka linja ostopalveluissa rahaa vai siirtääkö se kustannukset moninkertaisena muualle, päivystykseen, erikoissairaanhoitoon, lastensuojeluun ja sosiaalitukiin? Kukaan ei tiedä, koska näitä ketjuja ei seurata. Tiedon puuttuminen ei ole neutraali tilanne. Se tarkoittaa, että järjestelmä voi toistuvasti epäonnistua ja tuottaa kustannuksia muualla ilman että epäonnistuminen näkyy missään mittarissa. Päätöksiä kriteerien tiukkuudesta ja budjetin tasosta tehdään ilman tietoa siitä, mitä ne todella maksavat.

Palvelujärjestelmien siilot estävät kokonaiskuvan

Suomessa ei ole tietopohjaa, joka mahdollistaisi sen, että näkisit saman henkilön eri palvelujärjestelmissä yhtä aikaa. Henkilötunnuksella voisi periaatteessa yhdistää tietoja, mutta käytännön esteet ovat merkittävät. THL ylläpitää hoitoilmoitusrekisteriä, Kela maksutietoja, TE-toimisto työvoimatietoja, kunnat ja hyvinvointialueet omia asiakastietojärjestelmiään. Nämä eivät puhu keskenään, ja tietojen yhdistäminen vaatii erillisen tutkimusluvan. Lisäksi eri alueet käyttävät eri asiakastietojärjestelmiä, jotka eivät ole yhteensopivia keskenään.

Tämä tarkoittaa, että kukaan ei tiedä, kuinka suuri osuus päihdekuntoutuksen asiakkaista on samanaikaisesti lastensuojelun asiakkaana, asunnottomana, pitkäaikaistyöttömänä tai toistuvana päivystyskäyttäjänä. Kun hoito epäonnistuu tai jää kokonaan saamatta, seuraukset näkyvät muissa järjestelmissä: lastensuojelun kuormituksessa, päivystyskäynneissä, pitkittyneessä työttömyydessä. Nämä kustannukset eivät kerry päihdekuntoutuksen budjettiin eivätkä näy päihdekuntoutuksen tilastoissa. Jokainen palvelujärjestelmä katsoo omaa suppiloaan, eikä kukaan näe kokonaisuutta.

Pohjoismaisessa rekisteritutkimuksessa tätä työtä on tehty – Ruotsissa ja Tanskassa tietoympäristö on sallivampi ja pitkittäisseuranta yleisempää. Suomessa THL:n Findata-palvelu on askel samaan suuntaan, mutta se palvelee tutkijoita, ei palvelujärjestelmän omaa seurantaa.

9. Kansallisen tietopohjan puutteet

THL kerää päihdepalveluita koskevaa tietoa Sotkanetiin ja hoitoilmoitusrekisteriin, mutta nämä perustuvat siihen, mitä hyvinvointialueet raportoivat. Tämä selvitys osoittaa, että alueellinen raportointi on hajanaista, epäyhtenäistä ja osin olematonta. THL:n kansallinen kuva on siis juuri niin vajavainen kuin sen lähdeaineisto, ja lähdeaineiston heikkous on nyt dokumentoitu.

Aluevaltuutetuilla on vielä heikompi kuva, koska he ovat riippuvaisia siitä, mitä viranhaltijat tuovat valtuustoon. Jos viranhaltijatkaan eivät pysty tuottamaan kokonaiskuvaa, kuten useat vastaukset osoittivat, aluevaltuutettu ei sitä näe. Päätöksiä budjeteista, kriteereistä ja palveluverkon rakenteesta tehdään puutteellisen tiedon varassa.

Valvira ja aluehallintovirastot valvovat yksittäisiä toimintayksiköitä, mutta kokonaisuuden seuranta puuttuu. Kukaan ei seuraa, pääseekö hoitoa tarvitseva hoitoon, vaihtelevatko kriteerit alueittain tai onko hylkäysaste yhteydessä budjettiin. Tähän ei ole tietopohjaa.

10. Johtopäätökset ja suositukset

Tämä selvitys ei pysty osoittamaan, että päihdekuntoutus on Suomessa riittämätöntä. Aineisto ei siihen riitä, ja syy on se, että riittämättömyyden toteamiseen tarvittavaa tietoa ei kerätä. Tämä on itsessään selvityksen tärkein havainto.

Se, mitä voidaan osoittaa, on seuraavaa:

• Hyvinvointialueet eivät tuota yhteismitallista tietoa päihdekuntoutuksen saatavuudesta, päätöksistä eikä hoidon tarpeesta.
• Kielteisiä päätöksiä ei tilastoida systemaattisesti, jolloin hylkääminen voi tapahtua ennen kirjallista prosessia ilman valitusoikeutta. Asiakas ei saa tietää, miksi hän ei pääse hoitoon tai miten voisi toimia toisin.
• Kriteerejä voidaan asettaa niin tiukoiksi, että ne rajaavat tehokkaasti pois suuren osan hoidon tarpeessa olevista. Tämä on käytännössä budjetin hallintakeino, joka ei näy missään tilastossa.
• Hoidon vaikuttavuutta ei seurata systemaattisesti. Järjestelmä tietää kenet se ottaa sisään, ei sitä, onko kukaan parantunut.
• Toistuvia yhteydenottoja, jaksojen keskeytyksiä tai hoidon jälkeistä tilannetta ei seurata. Kustannusvaikuttavuutta ei pysty arvioimaan.
• Palvelujärjestelmien siilot estävät näkemästä epäonnistumisen todelliset kustannukset. Kun hoito epäonnistuu tai jää saamatta, seuraukset siirtyvät muihin järjestelmiin eikä kukaan näe yhteyttä. Ei tiedetä, onko sama ihminen samanaikaisesti lastensuojelun, asunnottomuuspalvelujen tai toistuvien päivystyskäyntien asiakkaana.
• Lainsäädäntöpohjan hajanaisuus – päihdehuoltolaki, sosiaalihuoltolaki ja terveydenhuoltolaki – mahdollistaa vastuun siirtelyn eikä tuota selkeää velvollisuutta raportoida.
• 8 aluetta 22:sta jätti vastaamatta julkisuuslain mukaiseen tietopyyntöön.

Suositukset

Seuraavat toimet olisivat perusteltuja palvelujärjestelmän kehittämiseksi:

• Kansallinen yhtenäinen tilastointikehikko: THL:n tulisi määritellä vähimmäisvaatimukset sille, mitä hyvinvointialueiden tulee raportoida päihdekuntoutuksesta. Vähintään hakijamäärät, myönteiset ja kielteiset päätökset, jonotusajat ja budjetit yhtenäisin käsittein.
• Tietopyyntöjen käsittelyn ohjeistus: Hyvinvointialueille tulisi antaa selkeä ohjeistus siitä, mitä tietoja päihdekuntoutuksesta on kerättävä ja miten ne on pyydettäessä toimitettava. Tässä selvityksessä dokumentoitu vaihtelevuus osoittaa, ettei nykyinen ohjeistus ole riittävä. Tietopyyntöihin vastaaminen kuuluu julkisuuslain piiriin, eikä vastaamisesta tulisi voida periä maksua tavanomaisessa tiedonhaussa.
• Kirjalliset hallintopäätökset kaikista kielteisistä ratkaisuista: Asiakkaalla on oltava valitusoikeus riippumatta siitä, kummalle lakipohjalle päätös perustuu. Suullinen ohjaus ei korvaa viranomaispäätöstä. Asiakkaalle on kerrottava kirjallisesti, millä perusteella päätös on tehty ja miten sitä voi hakea muutosta.
• Hoidon tarpeen arviointi erillään kapasiteetista ja budjetista: Kriteerien tulee perustua asiakkaan tarpeeseen. Jos kriteerejä voidaan kiristää budjettipaineen kasvaessa ilman erillistä päätöstä, kyse ei ole enää tarpeen arvioinnista vaan resurssien sääntelystä.
• Vaikuttavuuden ja seurannan kehittäminen: Hoidon tuloksia on seurattava systemaattisesti. Vähintään tulisi kirjata keskeytykset, jatkohoitosuunnitelman olemassaolo kotiutuessa ja tieto siitä, onko asiakas aiemmin ollut hoidossa. Pitkän aikavälin seurantaan tarvitaan kansallinen malli.
• Palvelujärjestelmien tietojen yhteensopivuus: Päihdekuntoutuksen kustannusvaikuttavuuden arvioiminen edellyttää, että pystytään seuraamaan, mitä asiakkaalle tapahtuu eri palvelujärjestelmissä. Tämä vaatii sekä teknistä kehitystyötä että lainsäädännöllistä selkeyttämistä tietojen yhdistämisen mahdollistamiseksi tutkimus- ja seurantatarkoituksiin.
• Päihdehuoltolain uudistaminen: Vuoden 1986 laki ei vastaa nykytilannetta. Selkeä säädöspohja, joka määrittelee vastuut terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välillä, on edellytys yhdenvertaiselle hoidolle.

Selvityksen aineisto

Selvitys perustuu kirjoittajan tekemiin tietopyyntöihin ajalla joulukuu 2025 – helmikuu 2026. Vastaukset on saatu seuraavilta alueilta: Etelä-Karjala, Helsinki, Itä-Uusimaa, Kainuu, Keski-Pohjanmaa (Soite), Keski-Suomi, Keski-Uusimaa, Kymenlaakso, Länsi-Uusimaa, Pirkanmaa, Pohjois-Karjala (Siun sote), Päijät-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi (Varha). Alkuperäiset vastausasiakirjat ovat kirjoittajan hallussa.

Selvitystä saa vapaasti käyttää ja levittää viitaten lähteeseen. Yhteys: info@aleksisalonen.fi