Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi Facebookissa kirjoituksen, joka reagoi EU-tason lihavuusohjelmaan nimeltä ”Obesity as a gateway disease – Why Europe must act now”.
On taas se hetki, kun piti oikein hieraista silmiä vasemmiston uutta järjettömyyttä lukiessa.
Tällä kertaa paketti kulkee nimellä:” Obesity as a gateway disease – Why Europe must act now”.
Tämä vasemmiston touhu menee päivä päivältä sairaammaksi.
Enää ei riitä, että ihminen itse ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja ottaa vastuun itsestään.
Ei – vaan tarvitaan ylikansallinen ohjelma, horisontaalinen politiikkaintegraatio ja vähintään kolme työryhmää Brysselissä pohtimaan sitä, miten kansalainen voisi mahdollisesti lisätä esimerkiksi arjen hyötyliikuntaa.
Siis miten voi olla, että näinkin yksinkertaiselta kuulostavalle asialle on jostain syystä pakko pyrkiä hakemaan EU-tason ratkaisua.
Ilmeisesti kukaan vasemmalla laidalla ei enää tunnu tietävän, että liike tekee hyvää ja liika sokeri ei.
Ironia huipentuu siihen, että tämä sama poliittinen laita, joka korostaa kehopositiivisuutta – eli ylipainon normalisointia – ja yksilön vapautta identiteetin suhteen, ei hetkeäkään luota yksilön kykyyn hallita omaa syömistään ilman ylikansallista ohjausmekanismia.
Esitänkin nyt äärimmäisen ”radikaalin” ajatuksen:
Terveys alkaa valinnoista – ei direktiiveistä, komiteoista tai EU-tason julistuksista.
Voitteko uskoa, että joskus ratkaisu on niinkin epämuodikas ja yksinkertainen kuin henkilökohtainen vastuu.
Ja kyllä, se alkaa siitä, että noustaan ylös, mennään ulos ja lähdetään lenkille.
Facebook. Sebastian Tynkkynen, 3.3.2026
Tynkkysen teksti on tunnistettavaa poliittista retoriikkaa: otetaan EU-tason aloite, nimetään se vasemmiston järjettömyydeksi ja asetetaan sen vastapariksi terve järki ja yksilönvastuu. Rakenne toimii, koska se puhuttelee aitoa turhautumista byrokratiaa kohtaan.
”Vasemmiston uusi järjettömyys”
Tynkkysen kirjoituksen taustalla on tapahtuma nimeltä ”Obesity as a gateway disease – Why Europe must act now” (lihavuus muiden sairauksien laukaisijana), joka järjestetään tänään 4. maaliskuuta 2026, Maailman lihavuuspäivänä. Tapahtuman järjestää eurooppalaisten kansanedustajien epävirallinen ryhmä, joka ajaa toimia lihavuuden vähentämiseksi. Sen taustalla on EASO, eurooppalainen lihavuustutkijoiden järjestö, johon kuuluu ammattijärjestöjä 40 maasta.
Lääketieteen ammattilaisten, terveyspolitiikan asiantuntijoiden ja tutkijoiden yhteinen keskustelutilaisuus Euroopan parlamentissa.
Tynkkynen kutsuu tätä vasemmiston järjettömyydeksi.
Sivuhuomiona: Tynkkynen itse istuu Euroopan parlamentissa perussuomalaisten europarlamentaarikkona. Hän kritisoi EU-byrokratiaa instituutiosta käsin, jonka jäsen hän on ja josta hän saa palkkansa. Tämä ei automaattisesti tee kritiikistä väärää, mutta se on konteksti joka kannattaa pitää mielessä.
Yhteiskunta rajoittaa jo, eikä kukaan pidä sitä holhouksena
Tynkkynen kirjoittaa yksilönvastuusta kuin se olisi ainoa hyväksyttävä lähtökohta. Mutta yhteiskunta tekee jatkuvasti päätöksiä siitä, missä yksilönvapaus loppuu ja yhteinen etu alkaa. Nämä päätökset on tehty jo kauan sitten, ja ne on hyväksytty poliittisesta väristä riippumatta.
Tupakka on kielletty alaikäisiltä. Tupakkamainonta on kielletty. Tupakkatuotteiden myyntipaikkoja ja esillepanoa on rajoitettu. Alkoholin myyntiä säädellään tiukasti: ikärajat, aukioloajat, myyntipaikkarajoitukset. Näitä ei kukaan vakavissaan kutsu holhoukseksi, joka pitäisi purkaa yksilönvapauden nimissä.
Rakenteet muuttuivat ja tulokset näkyivät. Tupakan hinta nousi verotuksen myötä, mainonta katosi julkisista tiloista ja mediasta, ja saatavuutta rajoitettiin myyntipaikkoja karsimalla. Tupakointi on Suomessa laskenut merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja tutkijat pitävät rakenteellisia toimia keskeisenä syynä siihen.
Yhteiskunta siis puuttuu jo ihmisten valintoihin, eikä kukaan vakavissaan vaadi näiden rajoitusten purkamista. Kysymys ei ole periaatteesta vaan siitä, mihin se rajanveto kulloinkin kohdistuu.
Lukutaito ja pakollinen koulu, historian suurin holhousohjelma
Suomessa on oppivelvollisuus. Jokainen lapsi on pakko lähettää kouluun. Siellä opetetaan lukeminen, laskeminen, historia ja liikunta, kaikki ne taidot ja tiedot joita yhteiskunta pitää välttämättöminä toimivan aikuisuuden kannalta.
Kukaan ei kutsu tätä holhoukseksi. Kukaan ei sano, että ”lukutaito alkaa valinnoista, ei direktiiveistä” tai että ”sivistys alkaa siitä kun noustaan ylös ja otetaan kirja käteen, ei opetussuunnitelmista ja komiteoista”.
Se hyväksytään, koska ihmisen kyky tehdä hyviä päätöksiä edellyttää tietoa ja taitoja. Niitä ei ole kenelläkään valmiina.
Miksi terveyskasvatus olisi tästä loogisesti erilainen asia? Jos haluamme ihmisten tekevän parempia terveysvalintoja, ja Tynkkysenkään tuskin toivoo päinvastaista, niin se edellyttää että ihmisillä on tietoa ravitsemuksesta, liikunnan vaikutuksista ja sokerin roolista elimistössä. Tämä tieto pitää jostain tulla. Koulu on ilmiselvä paikka.
Vahvempi terveyskasvatus kouluissa ei ole yksilönvapauden rajoittamista. Se on sen mahdollistamista.
Kehopositiivisuus
Teksti rakentaa ristiriidan: sama poliittinen laita, joka ”normalisoi ylipainon kehopositiivisuuden nimissä”, ei luota yksilön kykyyn hallita syömistään. Tämä vastakkainasettelu on keinotekoinen, ja se perustuu kehopositiivisuuden väärinymmärtämiseen.
Kehopositiivisuus ei ole lihavuuden edistämistä. Liike syntyi pitkälti vastauksena syömishäiriöille, ulkonäköpaineille ja sille tavalle jolla erityisesti nuoret naiset ovat kasvaneet kokemaan kehonsa jatkuvana häpeän lähteenä. Kliinisessä syömishäiriötyössä se on perusteltu ja käytetty menetelmä.
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa Maailman lihavuuspäivänä 2026 todetaan, että lihavuuden stigma voi lisätä ulkonäköpaineita ja häpeää myös lapsilla ja heillä joilla ei ole ylipainoa. Kehopositiivisuus ja kansanterveyspolitiikka eivät siis ole vastakkaisia vaan saman kolikon kaksi puolta.
Voi samanaikaisesti uskoa, että jokaisella ihmisellä on arvo riippumatta koostaan, ja että lihavuus on kansanterveydellinen haaste johon kannattaa tarttua. Nämä eivät ole ristiriidassa keskenään. Niiden esittäminen vastakkaisina on retorinen valinta, ei looginen välttämättömyys.
Yksilönvastuu on totta, mutta ei koko kuva
Tynkkysen viesti ei ole väärä. Liike tekee hyvää. Liika sokeri ei tee hyvää. Mutta se ei ole koko kuva.
Yksilönvastuun korostaminen ainoana vastauksena sivuuttaa sen, mitä lihavuudesta tiedetään. Siihen vaikuttavat geneettiset tekijät, mielenterveys, sosioekonominen asema, uni, stressi ja se ruokaympäristö jossa elämme. Ruokateollisuus käyttää tietoisesti riippuvuutta rakentavia menetelmiä: sokerin, suolan ja rasvan yhdistelmiä, jotka on optimoitu ylisyömistä varten. Tämä ei ole salaliittoteoria vaan asia josta on runsaasti tutkimusnäyttöä.
Kun joku ei pysty ”vain lähtemään lenkille” tai ”ottamaan lusikkaa kauniiseen käteen”, se ei välttämättä tarkoita tahdonvoiman puutetta. Se voi tarkoittaa masennusta, uupumusta, köyhyyttä tai sitä, että hän asuu alueella jossa ei ole turvallista kävellä ja lähikaupan halvin ruoka on einestä.
Tässä ei ole kyse vastakkainasettelusta. Yksilöt tekevät valintoja ja kantavat niistä vastuun. Yhteiskunta tekee myös valintoja ja kantaa niistä vastuun. Se päättää mitä koulussa opetetaan, mitä saa mainostaa lapsille, miten tupakkaa ja alkoholia myydään ja millaiseen ruokaympäristöön kansalaiset syntyvät. Nämä valinnat joko helpottavat tai vaikeuttavat yksilön omia valintoja. Molemmat tasot ovat olemassa yhtä aikaa, eikä toisen tunnustaminen poista toista.
Miksi teksti toimii – ja miksi se on osa ongelmaa
EU-byrokratia turhauttaa oikeasti. Komiteat, horisontaaliset politiikkaintegraatiot ja Brysselin jargon tuntuvat etäisiltä. Vastuun siirtyminen yksilöltä rakenteille on aito kulttuurinen muutos, josta voi olla huolissaan. Ne ovat aitoja tunteita.
Tynkkysen teksti kanavoi ne tehokkaasti. Se on poliittisena retoriikkana taitavaa työtä.
Mutta samana päivänä kun Tynkkynen kehottaa ihmisiä ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja lähtemään lenkille, sosiaali- ja terveysministeriö julkaisee tiedotteen jossa todetaan suoraan, että juuri tämäntyyppinen syyllistävä puhetapa on osa ongelmaa. Sydänliiton pääsihteeri Marjaana Lahti-Koski muotoilee sen selvästi: yksilöä syyllistävä asenneilmapiiri ei vähennä lihavuutta yksilöiden eikä yhteiskuntien tasolla.
Suomessa on jo kansallinen Terveydeksi-ohjelma, jonka yhtenä tavoitteena on lihavuuteen liittyvän stigman vähentäminen. Se ei ole vasemmiston holhousprojekti vaan kansanterveystyötä, jota tehdään siksi että syyllistäminen ei toimi.
Tynkkysen teksti on samaan aikaan esimerkki siitä, miksi tällainen työ on tarpeellista.
Tämä työ elää lukijoiden tuella.
Jos koet tämän työn tärkeäksi — voit tukea sitä: